torstai 23. elokuuta 2007

Erään organisaation vuosiseminaari

Erään organisaation vuosiseminaarin aloitti "tutkijoiden workshop-työskentely", jossa innovaatioiden johtamista pohdittiin niin lennokkaasti, että meikäläinen tuli kirjoittaneeksi elämänsä ensimmäisen runon:
Käsitteitä, konsepteja,
kuka tietää eniten,
kuka muistaa parhaiten.
Ajatusten aitajuoksu,
sanojen sarjatuli,
ammuksina räkäpäitä.
Puhun, olen olemassa,
en lopeta, olen fiksumpi.

Anssilla ja Juhalla on myös aika tarkat muistiinpanot ko. workshopista. :D

lauantai 18. elokuuta 2007

Online-katalogi CD-levyille (vrt. LibraryThing)

Jossain aiemmassa postauksessa hehkutin LibraryThingistä. Sillä siis voi tehdä katalogin omista kirjoista. Tiedot syötetään antamalla esim. ISBN-numero. LibraryThing hakee Amazonin lisäksi suurimmista kirjastotietokannoista (mukaan luettuna Helsingin kirjasto!), joten myös out of print -kirjat löytyvät tietokannasta. Luonnollisesti myös manuaalinen lisäys on mahdollinen. HUOMAA: Tämän blogin oikeassa reunassa on tag cloud, josta näkyy, minkä aihepiirin kirjoja Decodella on hyllyssä.

Itselleni LibraryThingin paras puoli on se, että voin kirjakaupassa kännykällä nopeasti tsekata, onko minulla jo kyseinen kirja, jotta en osta vahingossa toista.

Noh, missä on vastaava palvelu CD-levyille? Kaikki löytämäni katalogijutut on ohjelmia, jotka pitää ladata tietokoneelle ja jotka toimivat siis ainoastaan omalta tietokoneelta.

CD-levyjen ostamisessa minulla on kaksi aktiivista ongelmaa:
1) Piipahdan levykaupassa, jossa levyt ovat sekä aakkosittain hyllyssä että alennuskoreissa sekaisin. En koskaan muista, mitä levyjä mulla on ollu harkinnassa hankkia. Yleensä on kymmeniä levyjä, joita olen harkinnut, mutta joiden nimiä en koskaan muista, kun menen levykauppaan. Tuloksena satunnaista harhailua ja toive, että ehkä joku näistä "ostoslistalla" olevista levyistä sattuu silmään.
2) Jos joku hyvä ja sopivanhintainen levy sattuu löytymään, en mitenkään muista, onko minulla se jo vai ei. (Esim. en voi mitenkään muistaa, mitkä noin 15 levyä Rolling Stonesin noin 50:stä levystä mulla on.)

Jos joku on nyt sitä mieltä, että CD-levyt ovat katoamassa, kun kaikki musa jatkossa liikkuu mp3:na, niin jaksanpa kyllä epäillä, sillä eivät kirjatkaan kadonneet, vaikka niin puhuttiin – päinvastoin.
Blog Widget by LinkWithin